Itämeren ympäristöuhat

Itämeri on ainutlaatuinen meri. Se on maapallon nuorin meri ja samaan aikaan eräs planeettamme kaikkein herkimmistä ja saastuneimmista meristä. Vaikka Itämeri on koolta pieni, se on silti maailman toiseksi suurin makeaa ja suolaista vettä yhdistävä murtovesiallas, jonka ekosysteemi on ainutlaatuinen. Itämeri on luokiteltu vuodesta 2004 alkaen erityisen herkäksi merialueeksi, jolle ongelmia tuovat muun muassa vesistön rehevöityminen, öljykuljetukset, merialueen lisääntyvä laivaliikenne ja ilmastonmuutos. Useat luonnonsuojelu- ja ympäristöjärjestöt ovat sitoutuneet Itämeren suojeluun.

Itämeren erityisyyksiä

Itämeren oleellisimpia erityisyyksiä on sen murtovesi. Joet tuovat merialtaaseen makeaa vettä, joka sekoittuu Tanskan salmien kautta Pohjanmereltä virtaavaan suolaiseen meriveteen. Murtovedessä viihtyvät vain harvat eliölajit, sillä makean veden eliölajeille murtovesialtaan vesi on liian suolaista, kun taas valtamerien lajeille se on liian makeaa. Itämerelle on jäänyt eristyksiin jääkauden jäljiltä Siperiasta ja Jäämereltä kotoisin olevia kasvi- ja äyriäislajeja, jotka ovat sittemmin sopeutuneet vähäsuolaiseen murtovesiympäristöön, eivätkä pärjäisi enää suolaisemmassa vedessä. Itämerelle tulee muualta saapuvien laivojen painolastivesien mukana vieraslajeja, jotka saattavat uhata Itämeren muita eliöitä.

Noin kymmenen vuoden välein sääolosuhteet Itämerellä ovat otolliset suolapulsseille, jolloin Pohjanmereltä virtaa tavallista enemmän suolaista merivettä. Tiheämpi suolainen merivesi painuu meren pohjaan ja nostaa samalla syvänteistä vähähappista vettä. Tämä sekoittaa meren vettä, mikä vähentää meriveden happikatoa ja ehkäisee näin veden rehevöitymistä. Viime vuosikymmenien aikana näitä ekosysteemille tärkeitä suolapulsseja on kuitenkin esiintynyt harvemmin.

Rehevöityminen

Yksi Itämeren suurimmista ongelmista ja uhkakuvista on rehevöityminen. Rehevöitymisen vaikutuksina on jo nähty myrkyllisiä sinilevälauttoja. Rehevöityminen johtuu vedessä olevien ravinteiden lisääntyneestä määrästä. Itämeren pohja on joiltain paikoin hapetonta, mikä yhdessä ravinteiden määrän lisääntymisen kanssa kiihdyttää meren rehevöitymistä vielä entisestääkin. Eniten rehevöitymiseen vaikuttavat typpi ja fosfori.

Rehevöitymistä aiheuttavia ravinteita mereen tulee esimerkiksi pelloille kylvettyjen lannoitteiden kautta, yhdyskuntien jätevesistä sekä ilman kautta saapuvan laskeuman mukana. Rehevöittäviä aineita leviää Itämereen järvistä ja joista saapuvien vesien mukana, joten Itämereen vaikuttaa oleellisesti myös sisävesien tila. Rehevöityminen johtaa runsaisiin leväesiintymiin, eliöyhteisöjen ja kalastojen muutoksiin sekä happikatoon meren pohjassa. Rehevöitymisen hillitseminen on vaikeaa, sillä ravinteita on varastoituneena meren pohjasedimentteihin, joista niitä voi liueta veteen, vaikka ulkoinen kuormitus saataisiin loppumaan.

Merenkulku

Itämerellä on jatkuvasti liikkeellä noin kaksi tuhatta suurta alusta, joiden joukossa on matkustajalauttoja, rahtialuksia sekä suuria tankkereita, jotka kuljettavat öljyä ja vaarallisia aineita. Itämeri onkin eräs maailman vilkkaimmin liikennöidystä meristä. Itämeri asettaa omat vaikeutensa merenkululle, sillä merialue on matala ja karikkoinen. Lisäksi Itämeren hankalat jääolosuhteet asettavat ovat haasteensa laivaliikenteelle. Hankalat olosuhteet ja vilkas liikennöinti tuovat mukanaan suuronnettomuuksien ja ympäristötuhojen riskejä.

Erityisen herkkä Itämeri on öljy- ja kemikaalipäästöille. Pienellä merialueella öljylautat leviävät nopeasti rannikoille ja saaristoihin, ja öljyn hajoaminen kylmässä vedessä on hidasta. Öljyntorjuntaa vaikeuttavat myös rannikkoalueiden rikkonaisuus ja saaristoisuus sekä talvella paksu jääpeite.

Kestämätön käyttö

Itämerta käytetään ihmisten toimesta hyödyksi yhä enemmän. Itämeren laivaliikenne on koko ajan kasvussa, merestä kalastetaan ravintoa ja sitä käytetään energiantuotantoon muun muassa tuulivoimaloiden ja kaasuputkien muodossa. Meren käyttämisestä ei ole kuitenkaan tehty kokonaissuunnitelmia, emmekä voi tietää, kuin erilaiset toimialat ja lisääntynyt käyttö vaikuttavat Itämereen.

Itämereltä kalastetaan eniten kilohailia, silakkaa ja turskaa. Taloudellisesti tärkeimpien silakan ja kilohailin kalastus nähdään olevan kestävällä tasolla, mutta ylikalastus on verottanut Itämeren turskakantoja. Niin elvyttämiseksi Itämerelle on asetettu kalastusrajoituksia ja saaliskiintiöitä, joiden avulla kantoja on saatu pikku hiljaa vahvistettua. Kalojen suurin uhka Itämerellä on silti yhä ylikalastus.

Comments are closed.